1979140.jpg

DeRosejen aamiaispöydässä pöytätavat olivat unohtuneet totaalisesti: Jaquez ja Marquez pommittivat toisiaan ruoalla ja kun Jacquenette kysyi isältään politiikasta, tämä vastasi tyttärelleen röyhtäisyllä. Onnekkas Sophie ei mahtunut pöytään.

1979141.jpg

Kaksosten välit eivät useasti olleet erityisen hyvät. Heillä oli aina erimielisyyksiä. Jacquenette oli kaksosista se pomo.

1979143.jpg

Marquez oli saanut mikrofonin ja esitti nyt sillä koko naapurustolle laulunpätkiä sekä stand up -komiikkaa.

1979144.jpg

Zuni piti tietenkin pestä aina välillä. Se katsoi isäntäänsä anoen vapautusta kylvystä, mutta Shaun vain jatkoi saippuan hieromista koiran uppoessaan veteen kaulaansa myöten.

1979146.jpg

Jaquez oli aina raivona aamuisin, kun joutui raahautumaan kouluun. Jaquez päätti, ettei opiskelisi yhtään sen jälkeen kun pääsisi peruskoulusta.

1979147.jpg

Kukaan ei antanut ennen kouluun lähtöä Sophielle halausta. Sophie tiesi, että lapsukaiset lähestyisivät vanhempien painajaista; murrosikää.

1979150.jpg

Ja niin kaksoset kasvoivat! Jaquezista tuli komea poika. Isänsä näköinen kaikin puolin, paitsi nenästä! Tällä herralla on tietotavoite. Hän pitää juhla-asuista ja maskista. Haju ei miellytä.

1979148.jpg

Jacquenettesta tuli eksoottinen prinsessa! :) Hänellä on suosiotavoite. Hän pitää hyvästä kokista ja taiteilijasta. Työttömyys ei miellytä.

1979151.jpg

Jaquezin täytyi saada vielä muutama taitopiste maalauksen avulla, jotta saisi siitä stipendin.

1979152.jpg

Ja sitten vielä hieman liikuntaa, jotta paketti olisi koossa. Niin Jaquez lähti yliopistolle ja sai stipendit kympin todistuksesta, logiikasta, taiteesta ja kunnosta.

1979153.jpg

Zuni tunsi itsensä lopullisesti hyljätyksi Jaquezin lähdettyä. :D

1979154.jpg

Jacquenettella oli tarvittavat taidot jo huipussaan. Hän tsekkasi vielä meikkinsä ennen yliopistotaksiin lähtöä.

1979156.jpg

Kaksoset olivat häipyneet. Jacque sai stipendit ruoanlaitosta, kunnosta, taiteesta ja kympin todistuksesta.

1979157.jpg

Talo oli jo melkein tyhjä asukkaista, joten Shaunin olo keventyi ja hän päätti riisuutua kokonaan, jotta antaisi kevyen olon viedä hänet roskien kanssa roskikselle naapurien tirkistellessä. :D

1979158.jpg

Marquezilla ei ollut enää ketään kaveria talossa. Häntä pelotti nukkua yksin ilman Jaquezia huoneessaan.

1979160.jpg

Mutta koulussa meni sitten paremmin. Täyden kympin boy.

1979161.jpg

Shaun oli päässyt uransa huipulle! Täydellistä. :>

1979162.jpg

Tässä lääkäripariskunta. Shaun oli nyt siis vaimonsa pomo. Nyt kyllä annat, Shaun, vaimollesi ylennyksen!

1979164.jpg

Mutta olihan Marquezilla kaverina pikku-Zuni. DeRoset ajattelivat jo hankkia lemmikilleen samanrotuisen kaverin.. ;)

1979165.jpg

Kuopus kasvaa onneksi jo nyt!

1979168.jpg

Marquezilla on paljon Enriquen piirteitä. Hän sai romantiikkatavoitteen ja pitää alusvaatteista ja meikistä. Turhat kilot eivät ole kivoja.

1979169.jpg

Viimeinen lapsi toisesta polvesta lähti opiskelemaan. Hän sai stipendit logiikasta, kunnosta ja siitä kympin todistuksesta.

1979170.jpg

Kaikki neljä lasta muuttivat saman katon alle. (:

PERIJÄ-ÄÄNESTYS:

1979172.jpg

Enrique (Isänsä nokka)

Tavoite: Mammona
Plussaa: Alusvaatteet ja menestyvä
Miinusta: Muokatut hiukset

1979173.jpg

Jaquez

Tavoite: Tieto
Plussaa: Juhla-asut ja maski
Miinusta: Haju

1979175.jpg

Jacquenette

Tavoite: Suosio
Plussaa: Hyvä kokki ja taiteellisuus
Miinusta: Työttömyys

1979176.jpg

Marquez (Isänsä nokka)

Tavoite: Romantiikka
Plussaa: Alusvaatteet ja meikki
Miinusta: Liikakilot

Voitte siis äänestää suosikkianne perijäksi varmaankin huomiseen iltapäivään asti.. :)